Tally-Ho HelHal:lians Tässä on odotettu jatko-osa PCB-Hamsterille (Alias Deal Extreame 1000..3000 / DEX1) Prology Alkuperäinen tuli rukattua siihen pisteeseen että totesimme paremmaksi tehdä uuden uhomman kuin viritellä vanhaa. DX1 opetti ainakin että on sittenkin ehkä parempi suunnitella ennen rakentamista kuin sen aikana. Monology DX2:n päätavoitteet tiivistyvät kolmeen K:hon: olla Kestävämpi, Kevyempi ja Käyttäjäystävällisempi. Siis Ku Klux Klang. DX1 nostelu oli aiheuttaa selkävian Heikille osittain paksun puu-komposiittirakenteensa(=Vaneri,mdf) vuoksi. DX1 kesti hyvin käytössä huolimatta metallivajavaisuudestaan kunnes halusimme lisätä nopeutta. Tässä onnistuttiinkin, mutta vanerista jyrsityt laakerikiinnitykset hajosivat. Ne on nyt korjattu, mutta alumiinin jyrsimisestä ollaan luovuttu. Myös moottoriohjaimissa alkoi ilmetä savuneritystä, kun käyttöjännitettä nostettiin. Mdf-kehys todettiin käytössä liian rajoittavaksi ja liukukelkkojen irroitus oli Megaprojekti. Moottorien ja ohjainten johdotus oli salatiedettä tätä kyllä peranettiin huomattavasti alkuperäisestä. Kappaleen suunnittelu oli monivaiheinen mutkikas projekti ja kappaleen siirto piti tehdä AVR-studiolla. Kappale itse oli kovokoodattu koodiin ja vaati uuden käännöksen. Steppereitten käyttöjänniteen nosto aiheutti massiivisia häiriöitä signaaleihin näistä päästiin eroon jättisuurilla häiriönsuotokonkilla ja suojavaipoilla. Nämä vitsaukset siis haluttaisiin karsia DEX2:sta. DEX2 * Sama perusrakenne kuin DEX1:ssä. Työkappale kiinnitetään liikkuvaan XY-kelkkaan, jyrsin on Z-kelkassa joka on kiinni kiinteässä "tornissa" * Työalue noin 250x250x120 * Suojajännitelaite 48V Uutta ja paranneltua: * Kevyempi vesivaneri rakenne * Enemmän terästä ja alumiinia, torni ja liukukiskot terästä * Helpompi aksessi osiin * Helpompi irroitustapa kelkoille * Jyrsimen moottori on tietokoneohjattu eikä erillinen Dremelli * Jyrsimeen tulee alennusvaihde ja yleissokka standardi-jyrsinterille * Teolliset liukulaakerit kelkkaan * Tiedostojen siirto muistitikulla * Itse tehty XMega ohjainkortti muistikorttilukijalla, pienellä näytöllä ja käyttöliittymällä * Vähemmän kaapelisotkua, lattakaapelit ja kortinreunaliittimet * Yksi jännitelähde kolmen asemasta * Lisää itsediagnostiikkaa. * Kunnolla Dokumentoitu * Työstöpuruimuri * Porausnesteen valutus terälle (ja nesteen keruu laitteen pohjalta) * Paranneltu työstökappaleen kiinnitys * Toimiva Pikku-apulainen ;-) Epilogy Päätän puheet Darth Vadrin sanoihin: "Don't be too proud of this technological terror you have been constructed - ability to destroy the planet is nothing to compared the force" Tulos puhukoon puolestaan. Syylliset Heikki&Harald kysymykset: harripohjosaho@yahoo.com TODO: 18.9.2012 * siirtäkää informaatio wikiin DONE: Keskustelua keskustelua. Torniin löytyi hienot osat roskiksesta. Vanha TV-jalusta saa uuden mielenkiintoisemman elämän. Draft-design piiretty openSCAD:llä. Samalla opittu uusi tapa tehdä mutkikaampia piirrustuksia This page Pictures added to DropBox 18.9.2012 Lisää keskustelua Keskustelun pohjalta lisää kuvia kuvat lisätty drop-boxiin 19.9.2012 Luotu scad mallit laakereista Kuvat siirretty dropboxiin Wikisivu projektista luotu: http://wiki.helsinki.hacklab.fi/index.php/DealExtreame_II 21.9.2012 Luotu malli moottorista Luotu malli akselin kinnikkeestä 22.9.2012 Luotu uudet x-ja y-kelkat varustettuna uusilla kiinnityksillä 23.9.2012 Lisätty kuvat Drop-boxiin 27.9.2012 Z-kelkan kiinnitys muutettu 23.10.2012 Törmäsin Wärkfesteillä toiseen tiimiin joka rakentaa omaa jyrsintä. Toimintaperiaate on erillainen. Meillä on X+Y yhdessä Z yksin heillä oli X+Z ja Y yksin. Laite oli paljon isompi kuin meillä. Työala noin 800 x 2000. Vaihtelin kokemuksia. 14.11.2012 Saatiin vihdoin osat kiinasta ks.uudet kuvat. Homma käyntiin taas. Mietittiin automaattisulakeratkaisuja stepperiohjaimille, Kuvat lisätty 27.11.2012 Löysin sopivan filmivaneripalan roskista pian voidaan aloittaa kasausurakka 1.12.2012 Tapasin Styrgen kaverin joka oli myös rakentamassa jyrsintärobottia. Keskusteltiin aiheesta 4.12.2012 Keskusteltiin Heikin kanssa mahdollisuudesta käyttää CNC Linux :ia tai Smoothie ARMin korttia (http://smoothieware.org/) Sinnä on valmis GCode tulkki ja 4-5 stepperdrivea samalla kortilla. Tuntuu täyttävän vaatimuksemme mutta kortti on vielä keskeneräinen. Reikälauta sensijaan löytyy. Filmivaneri on hieman kiero ja vaatii jäyksistimet löysin romuista sopivat palat 8.1.2013 Parannettiin Arduino MEGA:n PWM:ää. Nyt toimii timer-keskeytyksillä eikä vaadi paljoa prosessoriaikaa. Samalla koitettiin mikrosteppausta ja HAL-anturin kiinnitystä akseliin -toimii. Mietittiin algoritmeja joilla kulman saisi lasketuksi ja riittääkö MEGA:n teho kahdelle stepperille. Kortti vaatii melkoiset häiriösuojaukset kuten DEX1:ssä huomattiin. 9.1 Hankittiin Bauhaussilta vesivaneripalat tableksi ja x- ja y-kelkoiksi. Koitan päivittää edistystämme aktiivisemmin kuin DEX1 projektissa. Kuvia löytyy drop-boxista osoitteesta: https://www.dropbox.com/sh/gqtqnunwcnqjss5/wR_8ftZ_H6 Kommentteja ja tosi hyviä mielipiteitä: tää on ihan kauheen hieno projekti sinänsä, mutta olis myös kauheen kiva jos meillä olis "oikea cnc" jolla vois tehdä kaikkia hienoja palasia vaikka vanerista. Sen sijaan että kehitellään itse tälläistä cnc konetta hauskana projektina, eikö voitaisi käyttää runkona jotain open source mallia ja kehitellä sitten softa siihen itse. Fablab hankki juuri opensource viikoilla tälläisen: http://diylilcnc.org/ leikkasivat osat siihen jollain aallon leikkurilla, voisivat ehkä leikkailla meillekkin jos pyydetään kauniisti ja lahjotaan vähän.. toinen kiinnostava vaihtoehto voisi olla tämä https://www.inventables.com/technologies/cnc-mill-kits-shapeoko 225 dollaria ei ole kovin paljoa jos tilataan yksi kitti vaikka neljän hengen rahoituksella ja sitten säädetään noi elektroniikat siihen itse, malli on avoin joten varmaan koodit ardullekkin löytyisi.. tää dealextreme on kyllä hieno monsteri ottaa mukaan vaikka messuille ja silleen, mutta en tiedä saadaanko sitä ikinä siihen pisteeseen että sitä vois vaan käyttää, ts. olisi kaipuu myös sellaiselle cnc koneelle joka ei olisi projekti vaan työkalu. -anacron Mielipiteitä on kahdenlaisia minun ja muiden. Joo ei yritetä tehdä mitään vaikeaa.Opetellaan vain vinguttaa luottokorttia ja askarrellaan munkoteloista käpylehmiä. Kuten Kennedy sanoi Apollo ohjelman alussa: "We don't do it becourse its easy - we do it becourse it is hard!" Sitä kannattaa miettiä. Sitäpaitsi DEX1 toimii ja tekee ihan hyviä kappaleita. Käyttöliittymää parannetaan niin että DEX2 syö GCodea muistitikulta, myös pieni näyttö on suunnitteilla. Huomaa että ne ei lähetä tota vehjettä elleivät saa 50-tilausta kasaan eli kellään ei ole vielä mitään kokemusta ja takeita laadusta. Milleri vaikutaa paljon alkeellisemmalta kuin mitä DEX2:een on kehitteillä (alennusvaihde,terän huuhtelu,roskaimuri,pölysuojaus,sokka standardi teollisuusterille, säätyvä nopeus,..). Lisäksi XY+Z konstruktio sopii meille paremmin kuin XYZ. DEX1 rakennettiin pääosin puolessa vuodessa ilman mitään suunitelmia yritys-erehdys periaatteella. Nyt ollaan paljon viisaampia. Pääset halvemmalla ja saat parempaa kun lähet meidän messiin. DEX jyrsimet on next step open source cnc:ssä. Tämän aihealueen projektin ongelmat ovat aika varmasti enemmän softapuolella kuin raudan rakentamisessa. Jos härvelistä halutaan käytettävä, tärkeään on nimenomaan softa. En kyllä tiedä onko Arskakaan se oikea ratkaisu, mutta kaikkea pitää kokeilla. Kyse on kai lähinnä siitä mahtuuko hyllyyn kaksi jyrsintä. Dealextreame 1 menee kyllä tokan osiks runkokin voidaan käyttää muuhun mulla on jo idea selitteitä: oikea cnc on sellainen johon voi syöttää gcodea ja sitä osaa käyttää useampi kuin yksi henkilö arduino softa gcodelle: http://dank.bengler.no/-/page/show/5470_grbl?ref=mst Nääh. Jyrsimen rakentelu on hauskaa. Jyrsiminen on melko tylsää. Kiitti linkistä kävin dloadaamassa. AVR alkaa olla hidas, ehkä käytetäänkin ARMia joka hallitsee nopeet kertolaskut niin että voi korjata softalla tiettyjä mekan pulmia. Kun suunittelet siltaa niin saat tunnelin wanha sovjetski sananlasku. Seuraavaksi aletaan tehdä DXIII:ee. DX2 skipataan kokonaan kun saatiin kaupallinen jyrsin labille, joten niin pienelle toosalle ei löydy hyvää käyttöö toisaalta isompi ei sovi mihinkään paitsi, jos heivataan surkee työstöhuneen työpöytä mäkeen ja tehdään uusi pöytä joka toimii myös jyrsimenä tai jyrsin joka toimii pöytänä, kaksi kärpästä yhdellä iskulla.