Kirjoitusalusta.fi
Koko ruutu

Server Notice:

hide

Julkinen työtila Latest text of pad vammaispolitiikka Tallennettu Tammikuu 3, 2017

 
     
Kannanotto/yhteiskannanotto järjestöjen kanssa/lehdistötiedote/blogi
Luonnos
 
 
 
Yksilönvapaus myös vammaisten oikeus
 
Yksilönvapaus tarkoittaa nyky-yhteiskunnassa useimmille ihmisille erilaisten rajoitteiden purkamista. Vammaisena syntyneille tai elämänsä aikana vammautuneille ihmisille merkitys on pitkälti sama: Vapaus syntyy rajotteita purkamalla.
 
Emme kaikki synny yhdenvertaisiin lähtökohtiin ja elämäkin kohtelee ihmisiä miten sattuu. Osalla väestöstä fyysinen tai psyykkinen terveys jo itsessään asettaa rajoituksia elämälle. He tarvitsevat tukitoimia, jotta myös heidän yhdenvertaisuutensa voi toteutua. Heidän vapaudestaan huolehtiminen kasvattaa yhteiskunnallista hyvinvointia ja tyytyväisyyttä. 
 
Vammaisten oikeuksia on haluttu viime vuosina kustannussyistä heikentää. YLE on uutisoinut 1.5.2016 oikeustapauksesta Vantaan kaupungin kanssa. Oikeustapauksen myötä tehdään rajanvetoa siitä, voiko kaupunki korvata vaikeavammaisen ihmisen henkilökohtaisen avustajan perhehoitajalla. Piraattipuolue katsoo tämänkaltaisten tapausten määrittävän sitä, miten vammaisten yksilönvapauksista pidetään huolta.
 
Ero henkilökohtaisen avustajan ja perhehoitajan välillä on merkittävä. Perhehoito tapahtuu pitkälti hoitajan ehdoilla, kun taas henkilökohtaisen avustajan kanssa toimitaan avustettavan lähtökohdista. Perhehoidossa yksilönvapautta ei voida taata yhtä tehokkaasti kuin henkilökokohtaisella avulla. Perhehoitoa, kotipalvelua ja muita vaihtoehtoja pitäisi käyttää ennemminkin lisänä henkilökohtaiselle avulle, ei sitä korvaamaan
 
Perustettavien maakuntahallintojen myötä myös vammaispalvelujen toteuttamisvastuu siirtyy kunnilta maakunnille. Ennen kuin tämä tapahtuu, on äärimmäisen tärkeää huolehtia siitä, että toimintatavat ja -rakenteet tukevat vakaasti vammaisten yksilönvapauksia. Yksilönvapauden toteutuminen on otettava yhdeksi mittariksi koko vammaispalvelutuotannolle.
 
Piraattipuolueen politiikan lähtökohdaksi on periaateohjelmassa kirjattu yksilönvapaus, emmekä siksi hyväksy myöskään vammaisten yksilönvapautta heikentävien toimien käyttöönottoa. 
 
Lain on taattava ihmisille mahdollisimman kattavat yksilönvapaudet. Ne sallivat sellaisen toiminnan, joka ei loukkaa muiden vapauksia. Yksilönvapauksia tulee rajoittaa ainoastaan silloin, jos se on välttämätöntä toisten vapauksien ja oikeuksien suojaamiseksi. Myös vammaispalvelujen toimialalla yksilönvapauksien toteutuminen on erityisen tärkeää.
 
Piraattipuolue katsoo, että valtion keskeisimpiä tehtäviä on turvata kansalaistensa vapaus: sen  täytyy sekä suojella yksilöitä vapauden loukkauksilta että ylläpitää sellaisia olosuhteita, joissa tärkeiden vapaiden valintojen tekeminen on sekä mahdollista että mielekästä. Tämä koskettaa jokaista sukupuoleen, ikään, alkuperään, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, henkilön mielipiteeseen, terveydentilaan, vammaisuuteen tai muun henkilöön liitettävään syyhyn katsomatta.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
puolueohjelmasta käytettäväksi:
 
Periaateohjelmasta:
Politiikan lähtökohtana tulee olla yksilönvapaus ja yhdenvertaisuus. 
 Lähtökohtaisesti päätösvalta on yksilöillä. Päätösvalta, joka ei ole  yksilöillä, tulee olla sillä taholla, joka pystyy kyseessä olevassa  asiassa parhaiten huolehtimaan yksilönvapauksien ja perusoikeuksien  turvaamisesta.
 
mainittavaksi ja avattavaksi ohjelmankohta periaateohjelmasta: Puolue ei aja minkään yksittäisen eturyhmän asiaa, vaan tavoitteena on  kaikilta osin tasapainoinen ja pitkällä aikavälillä kestävä  yhteiskuntapolitiikka. <- avausta: Vammaisten oikeuksien ja vapauden turvaaminen lisää hyvinvointia ja tyytyväisyyttä yhteiskuntamme tilaan kokonaisuutena, kun näemme, ettei ihmisen oikeuksia tai mahdollisuuksia rajoiteta enempää kuin ihmisen fyysinen tai psyykkinen terveys itsessään rajoittaa. Niissä on rajoitusta jo tarpeeksi. Yhteiskunta hyötyy, kun mahdollisimman monella on vapaus toimia.
 
Yksilönvapausohjelmasta: 
Lain on taattava ihmisille mahdollisimman kattavat yksilönvapaudet,  jotka mahdollistavat sellaisen toiminnan, joka ei loukkaa muiden  vapauksia. Yksilönvapauksia tulee rajoittaa ainoastaan sen ollessa  välttämätöntä toisten vapauksien ja oikeuksien suojaamiseksi. 
 
Valtion keskeisimpiä tehtäviä on turvata kansalaistensa vapaus: sen  täytyy sekä suojella yksilöitä vapauden loukkauksilta että ylläpitää  sellaisia olosuhteita, joissa tärkeiden vapaiden valintojen tekeminen on  sekä mahdollista että mielekästä.